*

Olli-Pekka Salminen Riippumatonta näkökulmaa

YLE välittää - myös terroristeista

YLE:n sinänsä fiksu slogan "Yle välittää" on erinomainen, mutta onko sloganilla ja sen käytännön toteutuksella myös muita kuin alkuperäiseen ajatukseen tarkoitettuja vaikutuksia ja mielikuvia ? Ylen www-sivuille on aamun Brysselin terrori-iskuun liittyvässä uutisoinnissa lisätty kuvagalleria iskun jäljistä. 

Jotta en sortuisi YLE:n kuvagalleriahuumaan, jätän kyseisen www-sivun linkittämättä. 

Kuten kaikki tiedämme, terroristit käyttävät omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen (mm. uusien jäsenten hankkiminen, mielipidevaikuttaminen jne.) medioita sumeilematta hyväksi. Vaikka tämä medioissa varmasti tiedostetaankin ja asiasta hoetaan, niin äläpä ollakaan - kun jossakin rysähtää - etsitään "verta ja suolen pätkiä" ja ne levitetään silmän räpäyksessä eetteriiin - myös terroristien itsensä ihailtavaksi. Onneksi YLE:n "välittäviin" käsiin ei sentään ole joutunut kuvia itse uhreista. 

Nykyisessä uutisvirrassa tieto ja kuvat leviävät ympäri maapallon nanosekunneissa. On täysin ymmärrettävää, että medioiden kilpailu aineistosta ja etenkin niiden edelleen levittämisessä on kovaa, ellei veristä. Medioiden kannattaisi kuitenkin pohtia - kaikessa huumassa - mikä vaikutus niiden tuottamalla materiaalilla on isommassa kuvassa. Medioilla on oma vastuunsa myös tässä kontekstissa. 

Paradoksaalista nykyisen tekniikan mahdollistavassa uutisoinnissa on se, että medioilla on sisäsyntyinen ajatus siitä, että juuri meidän median tulee olla se ensimmäinen ja nopein. Valitettavasti tämä saa aikaan sen, että itse uutisen arvo ja asiasisältö jää varsin ohueksi, usein jopa virheelliseksi, joita korjaillaan pitkin viikkoa ja räikeimmissä tapauksissa Julkisen sanan neuvostossa.

Aivan niin ripeä ei kannattaisi kuitenkaan olla, sillä lukijalle on aivan sama mikä media minkäkin uutisen loppujen lopuksi on ensimmäisenä maailmalle saattanut. Lukijat ehtivät kyllä ne näkemään viisi minuuttia myöhemminkin ja paremmin toimitettuina. 

Vaikka medioiden välinen kilpailu on kovaa, ei sen nyt sentään niin kovaa pidä olla, kuten YLE:n em. kuvagalleria osoittaa, että YLE - sanan mukaisesti välittää, myös terroristeista. Heillehän kuvien katselu on kuin metsokukon ylväs ja mahtaileva soidin keväthangella. 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ylellä oltiin huolissaan EU:n hallintorakennuksista, sekä lentokentän välikaton tuhoista.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

YLE tietää, että jollei se olisi kuvien kanssa avoimesti liikkeellä, saisi "valtamedia salailee" -mantra lisää puhtia. MV julkaisisi kuvat ja retostelisi sillä kuinka muut ovat ne yrittäneet pimittää.

Käyttäjän Olli-PekkaSalminen kuva
Olli-Pekka Salminen

Juuri näin. Näin siinä mitä todennäköisesti kävisi.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Ei ole kauaa, kun A. Stubb loihe lausumaan, että "monikullttuurisuus on rikkautta".

Nyt tätä "rikkautta" sitten ihan käytännössä nähdään, likimain live-esityksenä.

"Minulla on unelma"-porukalta taitaa päästä itku, kun kaikki ei menekään näiden propagandistien kuvioiden mukaan ja peräti rasismin vastaisella viikolla.

Mitenkähän ne nyt vääntää tämänkin nyt tapahtuneen persujen, katupartioiden ja "rasistien syyksi?

Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Jos löydät jonkun, jonka mielestä monikulttuurisuus tarkoittaisi kaiken hyväksymistä, olepa hyvä ja tuo näytille.

Monikulttuurissa sen enempää kuin monokulttuurissa ei ole hyväksyttävää, että joku tekee pahojaan. Hämmentävää, jos kuvittelit muuta.

Terroristi-isku ei ole monikulttuurisuutta vaan nimenomaan monokulttuuria, sitä että yksi monokulttuuri ei tule toimeen toisen monokulttuurin kanssa. Monikulttuurisuuden onnistuessa ei olisi terrorismia, koska sille ei olisi tarvetta.

Käyttäjän Olli-PekkaSalminen kuva
Olli-Pekka Salminen
Timo Tuovinen

no entäs ne kuvien ottajat? kuva otettava, vaikka kiire ois pakoonkin

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kysymys on vaikea ja sitä on pohdittu toimituksissa ainakin niin pitkäään kuin valokuvia on julkaistu. Pahoja ylilyöntejä on sattunut - ja sattuu vastaisuudessakin. Muuan arvostamani ulkomaaantoimittaja sai oikean riidan aikaan pomojensa kanssa, kun työnantaja ei suostunut julkaisemaan pommi-iskun jälkiä kuvassa - ja tämä tapahtui yli 20 vuotta sitten. Toimittaja paikalla olleena oli sitä mieltä, että iskun karmeutta ei voi kuvata ilman valkokuvaa, toimituksen johdon mielestä kuvat olivat liian krouvia tavaraa normaaliin lehteen. Molemmat mielipiteet olivat hyvin tai ovat vieläkin hyvin perusteeltuja.

Päätös kuvien julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä tehdäään päätös kerrallaan. Mitään täysin pitävää toimintaohjetta ei ole.

Harkinta vaikeutuu kuvaustekniikan kehittyessä. Kuolonkolariautosta saatetaan julkaista "lukijan kuva" 15 minuuttia kolarin jälkeen, vaikka edes omaiset eivät tiedä kuolonkolarista. Onnettomustilanteessa ihmiset kaivavat puhelimensa esiin - eivät soittaaakseen apua, vaan ottaakseen kuvia. Kännykkäkuvaajat hidastavat pelastushenkilökunnan kiireisiä toimenpiteitä.

Toimituksissa, Ylessä ja muualla, tehdään koko ajan pääätöksiä. Joskus päätökset ovat vääriä. Yle on ollut kuvankäytössään poikkeuksellisen tarkka ja hyvän maun puolella (ja suomalainen mediakenttä ylipäätään). Mielestäni olisi hyvä, jos suomalainen kuvankäytön moraali leviäisi maailmalle eikä maailman kuvankäytön moraali Suomeen. Mutta toivo lienee turha.

Käyttäjän Olli-PekkaSalminen kuva
Olli-Pekka Salminen

Hyviä näkemyksiä Niklas, kiitos.

Juuri tämä kännykkäkamerakehitys johtaa entisesätään siihen, että toimitukset saavat niitä helpommin ja toimitusten hektisyydessä saattaa arvostelukyky pettää, mutta kuten totesit, onneksi sitä ei meillä Suomessa vielä laajassa mitassa esiinny, silloin tällöin kuitenkin. Toivotaan parasta.

Olennaista näin tärkeässä terrorismiasiassa on se, että toimitukset pohtisivat, mikä ruokkii lisääntyviin terroritekoihin, vaikka saavathan terroristit varmaan kiksejä ilman uutiskuviakin.

Toimituksen poiminnat