*

Olli-Pekka Salminen Napapiirin vinkkelistä

Elinvoimamantrasta edunvalvontamantraan

 

Suomen kuntaliitto on käynnistänyt Tulevaisuuden kunta –projektin jonka tavoitteena on muodostaa näkemys ja käsitys siitä millaisia kunnat ovat sote- ja maakuntauudistusten jälkeen. Ajatus on sinänsä kannatettava ja hyvää tarkoittava, mutta käytännössä projekti ei tuo minkäänlaista lisäarvoa kunnille niiden luovuttaessa sote-järjestämisvastuunsa maakunnille.

Kunnat ovat jatkossakin kuntalaisten peruspalveluiden tuottajia kuten tänäkin päivänä eikä soten myötä kuntien rooli muutu kuin siltä osin, että niiden veroprosentit laskevat ja sote-järjestämisvastuut sitä myötä poistuvat ja että kuntatalouteen tulee parempi ennakoitavuus heilahtelevien sote-menojen poistuessa budjeteista. Muutos on soten osalta radikaali, mutta "uutta kuntaa" muutos ei sentään tuo tai luo. 

Valtakunnassa hoetaan mantraa kuntien elinvoiman puolesta kun sote- ja maakuntauudistus on toteutunut. Ikään kuin kunnille tulisi 1.1.2019 uusi elinvoimapainotteisuutta korostava rooli josta tulee kuin yhtäkkiä kunnille uusi ydintehtävä.

Elinkeinopolitiikka - joksi elinvoiman ymmärrän - on kuulunut kuntien ydintehtäviin jo vuosikymmeniä ja nyt hoettua elinvoimamantraa pidetään kuntien mullistavimpana uutena tehtävänä. Kuntaliitto on hahmottanut tulevaisuuden kunnalle seitsemän erilaista roolia: sivistysrooli, hyvinvointirooli, osallisuus- ja yhteisörooli, elinkeino- ja työllisyysrooli, elinympäristörooli, itsehallintorooli, kehittäjä- ja kumppanirooli.

Listauksesta puuttuu tulevaisuuden kunnan näkökulmasta sote- ja maakuntauudistusta vaativa olennaisin edunvalvontarooli.

http://kuntalehti.fi/kuntaroolit/

Tulevaisuuden kunnassa tulee jo eletyn ja tänä päivänäkin elettävän elinvoimatehtävänsä sijasta yhä enenevässä määrin korostumaan edunvalvontatehtävä sote- ja maakuntauudistusten jälkeen. Kunnille ja kaupungeille on lienee tärkeää, että vaikka sote-kulut ja viulut maksaa jatkossa valtio on se, miten kuntalaiset kunnissa saavat jatkossa sote-palvelunsa.

Hoettu ja mantraksi muodostunut elinvoima – elinkeinopolitiikka - joka on itsestäänselvyys saa rinnalleen vielä tärkeämmän edunvalvontatehtävän. Sama ja vielä suurempi haaste edunvalvonnalle tulee perustettaville maakunnille joista tulee valtion kädenjatke jonka maakuntalakiluonnos - mikäli se menee perustuslakivaliokunnan seulan läpi - tulee toteuttamaan. Maakuntavero poistasi tämän dilemman ja loisi maakunnille todellisen, aidon itsehallinnon. 

Ne kunnat ja kaupungit jotka vasta nyt ikäänkuin "havahtuvat" 2010-luvulla Kuntaliiton masinoimaan "Uuteen kuntaan" ja sen "elinvoimaan", ovat auttamattomasti pudonneet kehityksen kelkasta. Olen kohtalaisen varma, ettei tällaisia kuntia edes ole. Elinvoimamantran lisäksi kuntien saattaisi olla viisasta uudistusten jälkeen fokusoitua edunvalvontamantraan. Toki edunvalvontetehtävän roolia voi väheksyäkin, mutta kohtalaisen varmasti tällaiset kunnat ja kaupungit ajautuvat ajopuiksi.

Kunnat eivät ole jatkossakaan "uusia".  Maakuntia sen sijaan voi pitää sote- ja maakuntauudistusten jälkeen muutaman piirun verran "uudempina". Kuntien edunvalvonnan rooli tulee korostumaan sote-palveluiden osalta kun kuntien omat terveyskeskukset ja kuntayhtymät siirtyvät maakuntahallintoon. 

Kuntien edunvalvonta kuntalaistensa palveluiden laadun ja saatavuuden näkökulmista ei poistu, päinvastoin kuntalain hengenkin mukaisesti tämä aspekti tulee lisääntymään ainakin niissä kunnissa jotka tekevät niille laissa säädettyä perustehtävää.  Kuntalain mukaan kuntien tehtävänä on pitää huolta kuntalaistensa hyvinvoinnista joka ei sote-uudistuksen myötä häviä minnekään. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän FreeThinking kuva
Jukka Heikkinen

Hyvä aihe, nyt kun kuntavaalitkin ovat edessä. Vaaliehdokkaat voivat myös miettiä, nyt kun valta kunnissa vähenee, mitä ja millä tavalla he sitä jäljelle jäävää valtaansa käyttävät.
Ketkä suorittavat edunvalvontaa, kuinka he sen tekevät. Pystyvätkö he sujuvasti tekemään yhteistyötä tulevien maakuntavaltuustojen kanssa? Ketä nämä edunvalvojat sitten ovat? Suorittavatko sitä kuntalaiset, virkamiehet, vai päättäjät.

Käyttäjän Olli-PekkaSalminen kuva
Olli-Pekka Salminen

Kuntien rooli ei muutu "elinvoiman" osalta miksikään siitä mitä fiksut kunnat ovat tehneet jo vuosikymmeniä. Sen sijaan kuntien edunvalvonnan rooli tulee korostumaan sote-palveluiden osalta kun kuntien omat tk:t ja kuntayhtymät ajetaan alas. Kuntaliitolla on kadonnut fokus tulevaisuuden kunnasta ja millainen se on.

Toimituksen poiminnat